IRC-Galleria

Tunnustuksia. :DDDTorstai 05.02.2009 19:19

Olen 25-vuotias mies ja tunnustan, että saatan toisinaan katsella tuntitolkulla Maikkarin chatti-ohjelmia. Olen myös lähettänyt muutamia viestejä ko. ohjelmiin.

Osaan sanat useimpiin Britney Spearsin kappaleisiin.

Joskus saatan seistä tuntitolkulla peilin edessä ja katsella ihaillen lihaksiani. Olen jo hyvin nuorena tiedostanut, että penikseni on keskimääräistä isompi ja nautin esim. muiden miesten katseista kuntosalin pukuhuoneessa, suihkutiloissa tms. Joskus käytän kiusallani turhankin hyvin istuvia ja haarovälin pullotusta korostavia housuja. Nautin katseista, joita silloin saan.

Virtsasin eks-kumppanini hammasharjan päälle.

Olen pettänyt kaiken kaikkiaan entisiä kumppaneitani yhteensä kolme kertaa, enkä jäänyt kiinni. En myöskään tuntenut suurta syyllisyyttä. Nyt olen harrastanut seksiä varatun ystäväni kanssa, mistä jäimme myös kiinni. Tunnen suunnatonta syyllisyyden tunnetta, vaikkakin se johtuu vain siitä, että jäimme kiinni.

Olen patologinen valehtelija, joka valehtelee huomattavan paljon myös itselleen. Olen myös hieman huolissani siitä, kuinka helppoa itsensä kusettaminen on.

Opiskelen yliopistolla tai tarkemmin sanottuna olen kirjoilla yliopistolla. En ole tehnyt opintoviikon opintoviikkoa kahteen vuoteen. Olen töissä ja elän perintörahoilla.

Huh... Tulipa siinä paljon rehellisyyttä yhdellä kertaa.


tunnustusten.luola.net

[Ei aihetta]Torstai 05.02.2009 19:00

Vähän ymmällään on yllättävän hyvä olla. <hymy>

[Ei aihetta]Maanantai 02.02.2009 17:19

Paljonko vuosia täytät vuonna 2009? - 20
Mainitse asia, jota odotat innolla: - ööö,äääöö.. :D
Oletko ikinä kävellyt seinää päin? - valitettavasti. :D
Lyön vetoa ettet pysty juoksemaan ulos ja takaisin neljässä sekunnissa! - empä tiiä.
Ajattelet jotakuta, etkö niin? - jjoh. <3
Miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä? - oudoilta? :D
Milloin itkit viimeksi? - on aikaa.
Voisitko olla kuukauden puhumatta parhaalle ystävällesi? - en usko.
Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä? - kyllä mie luulen niin.
Kerro paidasta, joka on ylläsi. - nice. :D
Mikä on viimeinen alkoholiton juoma, jonka nautit? - kalja?
Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet? - joillekin.
Onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan? - tietää noista.
Mikä oli viimeisin punainen asia minkä söit? - ketsuppi?
Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle galleriassa tai facebookissa? - jona. :P
Keneltä on viimeinen viestisi? - öö.. suvilta.
Yhteys sinun ja viimeisimmän sinulle tekstanneen välillä? - ollaan salarakkaita suvin kaa. ;)
Mitä mieltä olet tupakoinnista? - vois lopettaa. :D
Viimeisin asia, jonka printtasit koneeltasi? - hah. :D tulostin on kaapissa. :D
Tykkäätkö saada isoja haleja? - kyllä!
Onko sinulla usein halipula? - onh.
Jos hyppäisit nyt huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi? - varmaan kuolisin. :)
Pidätkö aivastamisesta, vai inhoatko tunnetta sitä odotellessa? - mittää?? :D entiiä.
Pidätkö jäätelökakusta? - joistakin.

[Ei aihetta]Maanantai 02.02.2009 16:20

aaah <3 kohta muutto. :)

ps. pitäs hankkii ihanasti kaikkee! :D

[Ei aihetta]Maanantai 02.02.2009 13:36

äsken meinas paskat tulla housuun ku telkkari rupes piippaa. :D siis se hätäjärjestelmä juttu. :D
luulin jo hetken että taas joku räjähti. :D hyökkäsin hulluna kahtoo mitä siin lukee niin se oli vaan kokeilu. :D huh. :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.02.2009 23:35

Säännöt ovat seuraavat:
1. Voi sanoa vain kyllä tai en!
2. Et saa selittää mitään, ellei joku kysy sitä sinulta!
3. Älä sano MITÄÄN muuta kuin kyllä tai en!

Oletko..

Suudellut jotain hyvää ystävääsi? - kyllä
Suudellut ketään joka on yli 18 vuotias? - kyllä
Kertonut koskaan valheita? - kyllä
Stripannut sienillä? - en
Suudellut valokuvaa? - en
Nukahtunut koulussa/töissä? - kyllä
Pidellyt oikeaa käärmettä? - en
Joussut punaisia päin? - kyllä
Tullut erotetuksi koulusta? - kyllä
Tuhonnut autosi/moottoripyöräsi onnettomuudessa? - en
Laulanut karaokea? - kyllä
Nauranut niin, että purskautat ulos jotain, jota olit juuri juonut? - kyllä
Napannut lumihiutaleen kielelläsi? - kyllä
Suudellut sateessa? - kyllä
Istunut katolla? - kyllä
Joutunut työnnetyksi altaaseen vaatteet päällä? - en
Murtanut luusi? - kyllä
Nukahtanut juotuasi liikaa? - kyllä
Omistanut salikortin? - en
Ollut bändissä? - en
Ampunut aseella? - kyllä
Tykännyt jostakusta ilman, että kukaan tietää? - kyllä
Pelannut räsypokkaa? - kyllä
Luovuttanut verta? - en
Ottanut tatuointia? - en
Ottanut lävistystä muualle kuin korviisi? - kyllä
Jäänyt kiinni poliiseille? - en
Liftannut? - kyllä


[Ei aihetta]Sunnuntai 01.02.2009 18:58


KETÄ/MITÄ SINULLA ON?
☆ Ikävä - eipä oikeesta ketää.
☆ Taskuissasi - puhelin, sytkäri ja avaimet.
☆ Huoneessasi - kaikkeee. :D
☆ Mielessä - :)

OLETKO?
☆ Kipeä - en.
☆ Särkenyt jonkun sydämmen - kaipa, anteeksi.
☆ Valvonut koko yön - joo.
☆ Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä - enh?
☆ Katunut tekojasi - kyllä
☆ Ilkeä - hah. :D joo. :(

MITÄ JOS...
☆ ... voittaisit lotossa miljoonan? - jeee! :)

VIIMEISIN:
☆ Henkilö jonka näit? - Jani<3
☆ Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - joku ukko. :D
☆ Henkilö jota halasit? - jane<3
☆ Henkilö jonka kanssa tekstailit? - suvi? :D
☆ Kappale jonka kuuntelit? - enpä muista. :D
☆ Asia jota mietit? - :DDD

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.02.2009 18:54

oi oi. <3

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.02.2009 16:08

haha. :D urheilin. :D

[Ei aihetta]Perjantai 30.01.2009 14:55

// PUHELIN //

Kirjoitatko pikakirjoituksella? » en, kai, entiiä.
Keneltä sait Saapuneet-kansiosi kahdeksannen viestin? » känny on sohvalla. :D
Onko puhelimessasi kamera? » pyh!
Jos on, montako kuvaa otat sillä päivässä? » :D

// PUKEUTUMINEN //

Ulos lähtiessäsi, laitatko kengät jalkaasi ensiksi vai viimeiseksi? viimeseks.
Käytätkö talvella sormikkaita vai lapasia? » lapaset. :D vaikka yleensä en tykkää ees mitään käsissä käyttää. :DD
Minkä värinen tämän hetkinen paitasi on? » musta & vihree
Ovatko housusi tiukat vai löysät? » löysät. :s ku serkun pitää olla niin läski. :D noei. :D

// HUONEESI //

Kun astut huoneeseesi, mikä väri hallitsee sitä? » ruskee ja sininen.
Minkä värinen päiväpeittosi on? » sellainen kiva. :D
Petaatko aamulla sänkysi itse? » miten sattuu. :D
Asteikolla 4-10, kuinka siisti huoneesi on nyt? » 8
Onko huoneessasi nojatuolia? » ei
Onko kirjoituspöydälläsi kirjoja? » onko tää kirjoituspöytä? :o


// VAPAA-AIKA //

Moneltako heräät viikonloppuisin? » riippuu.
Mitä teet ensimmäiseksi? » laitan torkun päälle. :DD
Mihin aikaan puet? » alasti kuljen koko pv. :DDD
Ulkona on mielettömän lämmin, ja uimaranta täyttyy täyttynemistään. Kaverisi pyytää sinua piknikille rantaan, mutta teeveestä tulee lempisarjasi maraton. Kumman valitset? » riippuu vähä.

Kuljetko kesällä pyörällä vai kävellen? » öö. mie en muista milloin viimeks pyörää käytin? :D
Entä talvella? » autolla, bussilla, kävellen. :D
Olet rannalla, ja et tiedä, onko vesi kylmää, vai lämmintä. Juoksetko veteen, vai kokeiletko varpaalla sen lämpötilaa? » kokeilen. :D
Koska vietit parhaan lomasi? » pipessä. <3

// OLETKO: //

Istunut poliisiautossa ? » en!
Tullut umpikännissä kotiin aamulla? » en ikinä. :D
Kontannut koulun lattialla? » oon mie kait joskus kontanu. :D
Poiminut sieniä? » joskus pentuna. :D
Juossut todella henkesi edestä? » joskus. kyttiä karkuun tai jtn.
Kaatunut kenkien takia? » joo. :D
Polskutellut Serenassa? » kyll<3
Stripannut? » en mie kai? :o
Uinut vaatteet päällä? » jooh.
Laulanut mikrofoniin? » kyllä.
Kokeillut nuuskaa? » hyiiii!
Oksentanut ihmisen päälle? » itteni? :D kai mie oon entiiä. :D.
Purrut kissaa, kun se on purrut sinua? » hah. :D
Haukkunut koiralle? » kyll.
Kaatunut mopolla? » en ajele.
Heilunut jossakin alusvaatteillasi? » kotona? :o
Liukastunut banaanin kuoreen? » ei oo tapana. :D
Pessyt ikkunoita? » kyyl.
Ollut ambulanssissa? » nou.
Inhoatko ketään tällä hetkellä? » kyllä, vaikka en haluis.
Rakastetaanko sinua tällä hetkellä? » kaipa. :D
Mitä teet v.loppuisin? » riippuu.
Oletko hyvä koulussa? » joskus, ku jaksaa.
Onko sinulla webkamera? » nou
Kirjoitatko runoja? » joskus kirjottelin.
Oletko matkustanut laivalla/minne? » ruotsii.
Millasista elokuvista tykkäät? » vähä kaikista.
Oletko koskaan liftannut? » olen. :D
Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan? » kyllä, silloin ku omistin matkapahoinvointia. :D
Kumman jalan pistät housuista sisään ensimmäiseksi? » se oikee. :D
Mitä söit lounaaksi tänään? » en syöny. :D
Oletko ikinä ollut niin humalassa että sinut on jouduttu raahaamaan jonnekin? » en tiiä. :D


// SEKALAISIA //

Kauanko olet yleensä suihkussa? » rippuuu. 10-30 min
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? » enh.
Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt? » kone hurisee.
Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella? » pipon,vyön ja aurinkolasit. :D