IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Tutustukaa, saa laittaa herttaa kuviin ja kommentoida kuvia ja lisätkää kaveriksi🤗🤗🐼🐼

Selaa blogimerkintöjä

Marraskuun neljäs ja viimeinen lauantaiLauantai 27.11.2021 23:51

27.11.2021. Tänään on marraskuun neljäs ja viimeinen lauantai. Hyvä, että viikonloppu jatkuu vielä huomisen ajan. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni. Heräsin tänä aamuna kello 9:30 aikaan ja tein heti aamusta ruokaa. Tein ruoaksi soijarouhekaalilaatikkoa ja oli kyllä hyvää ruokaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille mehtimäelle. Lenkin jälkeen söin lounaan ja lounaan jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen menin shoppailemaan kaupungille. Kävin tokmannilla katsomassa itselleni langattomia nappikuulokkeita, koska en jaksa selvittää niitä johtoja. Ostin ne itselleni ja kävin samalla Jack & Jonesissa katsomassa itselleni vaatteita. Huomenna käyn Citymarketista katsomassa itselleni aurinkolaseja,jos niitä ei enää ole siellä, niin odotan sitten ensi kevääseen, niin silloin voin katsoa aurinkolaseja uudelleen. Shoppailureissun jälkeen olin jonkun aikaa kotona. Illalla menin vanhempien luokse illanviettoon ja haimme isäni kanssa äitini junalta. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Ajattelin käydä aamulenkin päätteeksi katsomassa niitä aurinkolaseja keväälle,jos niitä siellä on. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Huomenna laitan kuvia Instagramiin jossain vaiheessa päivää. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Liikunta ja urheilu virkistää mieltäni todella paljon ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Urheilun ja liikunnan avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Kun käyn lenkkeilemässä, niin olen hyvässä kunnossa, en rapakunnossa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.