IRC-Galleria

Ensimmäistä kertaa koko intin aikana nyt tuntuu ett vois hajota... Ei oo enää niit tuttuja kavereita ku RUK:iss ja on huomannu kaikki laitoksen älyttömyydet. Ei pysty ymmärtämään enää mihin mua siellä tarvitaan. Enää ei voi yletä, nyt voi vaan olla. Tylsää...

6-8.1.2009 meillä oli RUK:n johtamisharjoitus johon kuului marssimista ja rastitehtäviä. Sää oli kylmä ja keskiviikko-torstai välisenä yönä pakkasta oli niinkin paljon kuin -20 astetta. Marssia tuli virallisesti vain noin 80km, mutta erinäisten vaiheiden takia se venyi meidän osaltamme hiukan. Kerron hieman viimeisen yön tapahtumista, sillä ainakin täällä ne huvittavat kanssakärsijiä suuresti.

Keskiviikko iltana saimme tehtävän irtautua takaisin Haminaa kohti, ja marssi suoritettaisiin kolmen miehen partioina. Reitti oli määrätty ja siksi tarvittiin joku suunistamaan. Minä ja kaksi ystäväämme olemme tietenkin kaikki suunnistajia - huonoja sellaisia. Mietimme kuka suunnistaa, ja olin ainoa vapaaehtoinen. Minulla ei tosin ollut edes otsalamppua, kuten muilla, mutten antanut sen vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen: "voin sitte tulla pyytää valoo ku pitää kattoo karttaa!". Niin, valitsimme sitten minut suunnistajaksi...

Alussa kaikki oli helppoa seuratessa teitä ja isompia polkuja. Ehdimme jopa hieman lämmitellä huoltopisteillä, vapautustaistelijoiden sytyttämillä nuotioilla. Tämä oli erittäin suuri hyöty pakkasen ollessa kuitenkin jo toistakymmentä astetta miinuksella. Vesipullojen täyttö ei tosin onnistunut, sillä ne olivat kaikilla jäätyneet. Minulla esimerkiksi pullooni oli umpijäässä - säilytin sitä toppatakkini alla narussa kaulassani ja se jäätyi.(?!)

Kaikki ihan ok siis tähän asti. No, pian onnemme kääntyi. Lähdettyämme kolmannelta löytämältämme huoltopisteeltä tiesimme olevamme matkalla "taikametsään". Tunsimme metsän hurjan maineen, mutta olimme täynnä intoa ja uhoa. Päätimme siis yksissätuumin koettaa onneamme. Tässä vaiheessa en vielä henkilökohtaisesti ymmärtänyt mistä se oli saanut nimensä. Tiesin, että monet olivat eksyneet metsään, mutten ymmärtänyt miten oli mahdollista eksyä kuitenkin verrattain helpossa maastossa. Kartassa näkyi ainoastaan yksi polku ja koko metsän läpi kulkeva voimalinja, siis helppo homma. No, eihän se ollut...

Kävelimme polkua pitkin syvemmälle metsään kun se yhtäkkiä hajosi kahteen polkuun. Tätä risteävää polkua ei näkynyt kartassa, mutta se ei viel lannistanut meitä, sillä siellä täällä oli paljon edellisten jättämiä jälkiä. Olimme näet lähteneet viimeisenä kaikista partioista ja seuranneet koko muun komppanian jalanjälkiä. Nyt seurasimme siis tuntematonta polkua, mutta tarkemmin siinä näkyviä jalanjälkiä. Etenimme syvemmälle ja syvemmälle metsään. Jalanjäljet loppuivat yllättäen kuin seinään ja pidimme pikapalaverin. Ei ollut enää hajuakaan missä olimme. Taitavina suunnistajina pystyimme kuitenkin määrittämään sijaintimme 3x3km suurelle alueelle tällä tavoin: "Jossain täällä me ollaan... Oisko toi aukee jossain täss kartall, vaikk onks toi kalliota?"

No, jatkoimme suunnistusta. Enää ei ollut jalanjälkiä, mutta lähdimme seuraamaan ojia, jotka näyttivät johtavan johonkin. Silloin yksi partiomme jäsenistä putosi jäiden läpi ja kiirehän siinä tuli auttaa ettei jalka ehtisi paleltua. Pieni yhteenveto tässä kohtaa:
Seurasimme polkua, jonka jälkeen aloimme seuraamaan jalanjälkiä. Tämän jälkeen aloimme seurata ojia, jolloin yhdelle kävi ohraisesti. Jalka saatiin lämpimäksi, mutta olisi jatkettava matkaa, jottemme jäätyisi.

Nyt kun metsästä ei löytynyt järkevää tietä ulos päätimme lähteä kävelemään suoraan länteen jolloin pääsisimme ulos metsästä. Meillä oli kuitenkin hieman kiire päästä lämpimään sulattamaan yhden partiomme jäsenen jalkaa. Se mitä seuraavaksi tapahtui oli sanalla sanoen kamalaa. Kuljimme noin 2h "suoraan länteen". Otimme kompassista suunnan vähän väliä ja suunnistaminen sen avulla näytti onnistuvankin hyvin. Olimme siis kulkeneet jo varsin pitkän aikaa, kun alolimme ihemttelemään miksi tuntui siltä, että koko ajan saavumme samalle aukiolle uudelleen ja uudelleen. Tietenkään silloin emme sitä ymmärtäneet, mutta myöhemmin sain tietää miksi pyörimme ympyrää. Metsässä oli paljon kalliota ja malmia, joka tietenkin sekoitti kompassimme ja aiheutti 2h pyörimisen.

Epätoivonhetkien jälkeen ja pikapalaverin jälkeen teimme voittajan valinnan ja aloimme seurata - ihan tosissamme - kuuta... Tätä tietä kuljimme hieman alta tunnin kunnes huomasin maassa jalanjäljet! Olimme aivan innoissamme ja aloimme tietenkin edes miettimättä seuraamaan niitä. Parasta tässä oli se, etteivät kengät olleet edes intin kenkiä, vaan joku siviili oli käynyt metsässä retkeilemässä. Tällä ei kuitenkaan sinänsä ollut väliä, halusimme vain nopeasti ulos metsästä. Jäljet johtivat metsätielle jota seurasimme 4-6km tietoni mukaan etelää kohti.

Tulimme suuremmalle tielle ja olimme täpinöissämme. Pian voisimme löytää jotain maamerkkejä ja saisimme tietää sijaintimme! No tämä onnistui. Vanhakyläntie. Kartasta löysimme paikan nimeltä Vanhakylä, joka oli Mäntlahdessa. Emme olleet uskoa silmiämme kun katsoimme karttaa ja tiekylttiä. Olimme noin 15km reitiltä sivussa! Mitäpä sille mahtaa, joten lähdimme seuraamaan tietä joka veisi haminaan ja pian eteemme sattuikin kyltti:
"Hamina 12km"
Voi sitä tuskaa...

No, tämä lopputaival sujui hilpeissä tunnelmissa ja loppujen lopuksi hauskaahan tuo oli. Punkkien pohjiin kirjoitimme jopa ohjeen tuleville kursseille pelastavasta suunistuksesta:
"Jos ja kun eksyt tieltä ja sijaintisi kartalla on vähintään kyseenalainen, etsi ympäriltäsi mitä tahansa mitä voit seurata. Hyviä esimerkkejä ovat mm. jalanjäljet, ojat, kävyt, puulajit ja kuu. Jos et löydä mitään mitä seurata, seuraa jotain mitä et voi seurata, kuten ilmansuuntia." - Lahjoittanut JOHA:n(johtamisharjoituksen) parhaat suunnistajat uo(upseerioppilas) Heiniö ja uo Hurmerinta


Pieni poika punaisesta Karkkilasta kuittaa...