IRC-Galleria

RaNtAt

RaNtAt

tuun sun uniis ;)

Blogi

- Vanhemmat »

Weskerin RaporttiPerjantai 23.11.2012 12:22

Nimeni on Albert Wesker.

Halusin tulla Umbrellan johtavaksi tutkijaksi. Umbrella oli lääkeyhtiö joka salamyhkäisesti johti bioaseiden, toiselta nimeltään B.O.W., kehittelyä. Mutta päätestauspaikalla Raccoon Cityssä tapasin loistavan ja lahjakkaan tutkijan joka päätti valita toisen polun. William Birkin.

Aikanaan vaihdoin työpaikkani S.T.A.R.S.:iin, Raccoon Cityn poliisilaitoksen erikoisjoukkoihin. Johtuen Umbrellan laittomista bioasekehittelyistä monia sen väestä työskenteli poliisilaitoksella, jotta Umbrellalla olisi homma hanskassa myös kriisin sattuessa.

Minusta tuli S.T.A.R.S.:in johtaja ja suoritin monenlaista tiedustelua Umbrellalle. Aloin tehdä omia suunnitelmiani ja odotin oikeaa aikaa panna suunnitelmani täytäntöön. Sitten tilaisuuteni viimein koitti.

- 1998 - Heinäkuu- 24.7. -
Oudot murhat metsässä lähellä kartanoa aloittivat kaiken. Kartano oli Umbrellan salainen BOW-laboratorio ja oli selvää että kehitteillä ollut T-Virus oli murhien syynä. Alunperin Umbrella käski minua pitämään S.T.A.R.S.:in poissa paikalta, mutta kaupunkilaisten kuumentuneiden tunteiden vuoksi S.T.A.R.S.:illa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä asialle jotain.

Silloin sain seuraavan käskyni: Toimita S.T.A.R.S. kartanolle, hankkiudu heistä eroon, ja raportoi sitten tilanteesta päämajaan jotta heidän taistelunsa B.O.W.:in kanssa voitaisiin käyttää data-analyysiin ja Umbrella saisi kattavan kuvan B.O.W.:in taisteluominaisuuksista.

Kahdesta S.T.A.R.S.-tiimistä lähetin paikalle ensin Bravo Teamin. Kuten odotettua, huippueliitti S.T.A.R.S. antoi kaikkensa ja Umbrella sai hyödyllistä dataa. Sitten määräsin Alpha Teamin "etsimään ja pelastamaan" kadonneen Bravo Teamin. Myös Alpha Teamin jäsenet todistivat arvonsa ja kuten odotettua moni heistä kuoli.

Alkuperäisistä 11 S.T.A.R.S.in jäsenistä 5 oli elossa. Alpha Teamista Chris Redfield, Jill Valentine ja Barry Burton. Ja Bravo Teamista Rebecca Chambers ja Enrico Marini.

Oli aika aloittaa suunnitelmieni toteuttaminen. Kaiken keskellä pystyisin ottamaan Umbrellan viimeisimmän bioaseen, Tyrantin, ja liittymään Umbrellan kilpailevan yrityksen joukkoihin. Päästäkseni sinne tarvitsisin kamppailudataa Tyrantista.

Etuoikeutetut, hengissä olleet S.T.A.R.S.:in jäsenet olivat täydellinen syötti. Päätin antaa yhden heistä olla Judas ja johdattaa heidät Tyrantin luo.

Tuo Judas oli Barry.

Barry oli vahva rehellisyyden ja reiluuden puolesta puhuja ja vaali perhettään enemmän kuin mitään muuta. Hänenlaisensa tyyppi on helposti manipuloitavissa. Otin vain tuon kaikkein tärkeimmäin asian pois häneltä. Ainoa virhearvioni oli Chrisin ja Jillin korkea potentiaali. Mutta perhemies Barryn ollessa Judas juoni eteni kuten oli suunniteltu.

Sitten tuulet kääntyivät odottamatta. Minun täytyi eliminoida Enrico joka sai selville että minä olin kaiken takana. Käytin Barryä saadakseni hänet. Päästyäni tuosta kiusankappaleesta eroon odotin Tyrantien huoneessa näytekappaletta jonka Barry toisi minulle.

Injektoin itseeni viruksen jonka olin saanut Birkiniltä. Jos uskottelisin Umbrellalle olevani kuollut pystyisin paljon kätevämmin myymään itseni kilpailevalle yritykselle. Birkinin mukaan viruksella oli syviä vaikutuksia. Se panisi ruumiini tilapäisen "kuoleman" tilaan. Sen jälkeen palaisin henkiin supervoimilla varustettuna. Siksi päästin mahtavan Tyrantin vapaaksi ja annoin sen hyökätä kimppuuni.

Kun aloin vajota tajuttomuuteen olin varma että koko juoni päättyisi onnistumiseen.

En koskaan kuvitellut että S.T.A.R.S. voisi surmata tuon pahan luomuksen. Menetin Tyrantin ja suunnitelmani joka maksoi minulle ihmisyyteni päättyi epäonnistumiseen. Nyt kaikki ja jokainen joka seisoisi tielläni kuolisi. Niin se on kauan ollut ja niin se tulee aina olemaan. Kaikin voimin minun täytyi saada STARS tilille tekosistaan.

- Syyskuu -

Kaksi kuukautta oli kulunut kartanon tapahtumista. Saadakseni takaisin kaiken minkä olin menettänyt löin voimani yhteen naisagentti Ada Wongin kanssa, joka oli myös lähetetty vakoilemaan Umbrellaa.

Tunsin luissani että pääkehittelijä oli William Birkin, mutta hän ei tiennyt että Umbrella ei pelannut pelejä... ei kenenkään kanssa. Lopulta Birkin tapettaisiin, ja G-Virus olisi Umbrellan käsissä.

Mutta Hunkin johtama tiimi oli edellämme. Heidän ehtiessään Birkinin luo hän oli jo injektoinut G-Viruksen itseensä... hänestä tuli oma luomuksensa, ja hän tappoi heidät.

Pian tämän jälkeen rottien kantama T-Virus levisi Raccoon Cityyn, ja Umbrella kohtasi pahimman skenaarionsa.

- 28.9. -
Viattomista kaupunkilaisita tuli zombeja, ja kaupunki oli matkalla kohti karmivaa kohtaloaan. Ihmiset eivät pärjänneet zombeille.

Kaaoksessa Umbrella Eurooppa käytti uutta B.O.W. tyyppiä nimeltä "Nemesis". Nemesis jäljittäisi ja tuhoaisi eloon jääneen S.T.A.R.S.:in jäsenen, Jillin. Kävi selväksi että meidän järjestömme hankkisi myös Nemesis datan.

- 29.9. -

Peittääkseen koko jutun Umbrella toi paikalle Tyrantin tekemään selvän Leonista ja Clairesta, jotka yrittivät paljastaa Umbrellan salaisuudet.

Sitten, uusi paljastus. Birkinillä oli tapana piilottaa tutkimuksiensa tulokset tyttärensä Sherryn kaulakoruun. Oli erittäin mahdollista että G-Virus oli siellä. Kun Umbrellalla oli kiire peittää jälkensä, meidän täytyi saada Sherry haltuumme ennen heitä. Lähetin Adan etsimään Sherryä. Minun, "kuolleen miehen" täytyi työskennellä varjoissa.

Vakoojan tehtävä on suorittaa saamansa tehtävä kuin kone ilman minkäänlaista emotionaalista häirintää.

Mutta Leon S. Kennedyn kanssa työskentelyn aikana kiintymys oli kasvanut Adan sisällä.

Vaistosin vaaran, jotain täytyi tehdä, nopeasti. Vaistoni eivät pettäneet minua. Vaikka Ada melkein sai käsiinsä G-Viruksen, jonka Leon oli saanut Sherryltä, tuo hänen kiintymyksenä johti hänen kuolemaansa. Mutta Ada oli yhä hyödyllinen. Minun täytyi pelastaa hänen henkensä. Väkeni riensi paikalle jäljittääkseen G-Viruksen jonka Leon heitti pois. Mutta Hunk, Umbrellan tiimin ainoa selviytyjä, oli paikalla ennen meitä.

- 30.9. -

Ainoa jäljellä ollut vaihtoehtomme oli tuoda takaisin Birkin, hirviö, koekappaleena ja antaa hänen tappaa Leon ja Claire saadaksemme taistelu dataa. Vaikka Birkin hävisi taistelun Leonille ja Clairelle, onnistuimme saamaan G-Virus näytteitä hänen ruumiistaan.

- 1.10. -

Aamulla hallitus pommitti Raccoon Cityn estääkseen viruksen leviämisen. Tämä oli tietysti heidän fiktiivinen syynsä. Myöhemmin Claire lähti Eurooppaan löytääkseen kadonneen veljensä Chrisin, ja Leon liittyi maanalaiseen Umbrellan vastaiseen järjestöön.

Sherry on turvallisesti hallussamme. En koskaan aliarvioisi Birkiniä.

Tässä pikkutytössä on jotain...

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.07.2012 05:14

« VIHA »

→ Pystyisitkö haukkumaan jonkun ihmisen pystyyn? - ehkä
→ Tekeekö koskaan mieli tehdä niin? - välil
→ Haluaisitko joskus raivota kaverillesi pää punaisena? - e
→ Vihaatko jotain ihmistä? - En
→ Mitkä piirteet ovat vihattavia ihmisessä?- Kaksnaamasuus
→ Onko viha terve tunne? - On
→ Tekeekö sinun koskaan mieli räyhätä ilman syytä jollekin? - juu

« RAKKAUS »

→ Onko tärkeämpää rakastaa itseään vai muita? - muita enemmä
→ Kerrotko koskaan kenellekään, että rakastat häntä? - yleensä
→ Oletko rakastunut? - Ihastunu
→ Onko rakkaus tärkein tunne mitä voi olla? - entiä
→ Keitä ihmisiä rakastat? - perhe ystävät suku
→ Onko rakkaudessa kaikki keinot sallittuja? - riippuu tilanteesta

« ONNELLISUUS »

→ Mikä tekee sinut onnelliseksi? - Musiikki ja ihmisten kuunteleminen
→ Kestätkö epäonnistumista? - juu
→ Pystytkö olemaan onnellinen toisen puolesta ? - Heleposti

« USKO »

→ Uskotko yliluonnolliseen? - tilanteen mukaan
→ Uskotko että on olemassa joku juuri sinua varten? - kaippa tuommonenki löytyy
→ Jos menettäisit kaiken, riittäisikö sinulla uskoa - on jo kerra riittäny
→ Uskotko onnistuvasi asioissa? - toki
→ Uskotko parempaan huomiseen? - välillä

« TOIVO »

→ Toivotko, että eläisit ikuisesti? - MITÄ JÄRKEE SIIN OIS
→ Jos toivoo jotain oikein kovaa, voiko sen saavuttaa? - ehkä
→ Oletko koskaan toivonut mitään niin hartaasti, että olet tehnyt sen eteen paljon töitä? - Jep!
→ Toivotko kenellekään koskaan huonoja asioita - en ylleensä
→ Millainen tunne toivo käytännössä on? - öö se on semmone tunne et haluaa jotai juttuu koko aja ¨ja oikeesti se tarkottaa uskoa paremmasta huomisesta

« SURU »

→ Onko suru koskaan hyvä asia? - välil
→ Voiko suruun kuolla? - Testattu fakta et voi
→ Oletko usein surullinen? - en usein
→ Pääsetkö helposti yli surullisista kokemuksista/asioista? - riippuu
→ Millainen olet surullisena? - hiljane ja agressiivine tupakkia menee sillo liikaa

« ILO »

→ Onko ilo yksi osa jokaista päivääsi? - on kai
→ Millaiset asiat tekevät sinut iloiseksi? - musiikki ruoka ja jotkut ihmiset kitaran soitto yms...
→ Miten kuvailisit iloa tunteena? - Ilo on emotionaalinen tai affektiivinen tila, jota kuvataan tyytyväisyyden ja onnen tunteena.
→ Onko iloisten ihmisten elämässä paljon iloisia asioita? - jaa-a
→ Oletko iloinen ihminen? - kaikki sanoo nii mut en tiä
→ Oletko tällä hetkellä iloinen? - sinänsä joo ja sinänsä pelottaa

[Ei aihetta]Maanantai 25.07.2011 13:54

Kopioi tämä blogiisi niin huomenna sinulle tapahtuu jotain
sellaista mitä et olisi koskaan uskonut, jos et kopioi tätä,
huomenna menetät jonkun lähimmäisesi. Jos kopioit tämän
5 minuutin sisään seuraavasta viikosta tulee elämäsi paras..
» Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - ehkäpä
» Mikä on lempivärisi? - valkoinen/musta
» Seurusteletko tällähetkellä? - en
» Pidätkö mansikoista? - en paljoa
» Onko sinulla parasta ystävää? - ei
» Onko sinulla riitaa kaverisi kanssa? - mistä vitust mää voisin muistaa
» Mitä joit viimeksi? - vodkaa
» Pussaisitko henkilöä, jota ajattelet? - en aattele ketään ny sry
» Oletko ollut koskaan jälki-istunnossa? - kerran mut jos sitä ei lasketa et jää koulun jälkeen tekee läksyi
» Millaine on perheesi? - on yks pullea tyyppi,neljä mega ärsyttävää tyyppii,kaaks yyber mahtavaa iso veljee ja mää tietysti oon paras ;)
» Mitä suunnitelmia on huomiselle? - heräämisen jälkeen housut jalkaan ja röökille sitten aamupala ja röökille sitten ssuihku ja hampaitten pesu sitten soittelemaan.

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.07.2011 04:18

MANAAJA SUCKS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.07.2011 04:17

vuonna 2002 suomeen muuttanut nuori hannu murhattiin
raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun poika oli menossa hakemaan jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi hannua tietokoneen hiirellä, tunki webkameran tämän korvaan, raiskasi hannun ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa hannun talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy shit im jesus". Aamulla hannun vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen hannunsa pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä hannun epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i <3 irc galleria" Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä hannun viimeiset sanat, tulet tapaaman tämän murhatun hannun. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet herämään pakastimen hurinaan ja huomaat että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin ) huomaat että siihen on kirjoitettu sanat "i <3 irc galleria" ja näet pojan peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötilä laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni hannu.
Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, hannu jättää sinut rauhaan, ja pelastut.
Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan.
Tämä pieni hannu on ollut todellinen uhka internetin käyttäjille jo vuodesta 2008

OK!Lauantai 03.07.2010 14:58

Tämä on hyvin pelottavaa,
puhelin kirjaimellisesti soi
kun luin viimeisen sanan
tästä tekstistä!!!!!!!!!
Haluan että tekin kokeilette -
mitä haittaa siitä olisi?
Toivottavasti toimii! Oletan
että puhelin soi heti kun
olet tehnyt tämän.
Lue vain pikku tarinat ja sitten keksi toive
samalla kun rullaat alas.
Siellä on viesti - sitten toivo.
Tässä viestissä ei ole liitteitä.
Tarinat:
Olen 13 ja toivoin että isäni pääsee
pian sairaalasta koska hänen
jalkansa murtui.
Kello oli 2:53 illalla silloin kun toivoin.
Mutta 3:07 illalla(14 minuuttia myöhemmin) ovikello soi, ja siellä isäni
oli, tavaroidensa kanssa!
Olen Katja, 20 vuotta.
Minulla on hankaluuksia työni kanssa.
Voi olla että joudun sanomaan
itseni irti.
Tein yksinkertaisen toiveen
itselleni että pomoni saisi potkut.
Se oli kello 1:35 ja 2:55 kun sain
tietää että hän oli jo
heitetty firmasta ja uusi pomo
tilalla.
Usko minua.. tämä oikeasti toimii!
Olen Anna ja olen 45-vuotias.
Olen aina ollut sinkku ja olen
toivonut pitkää ja rakkauden
täyteistä suhdetta. Kun
olin päiväunilla
(ja kun sain tämän mailin)
toivoin että joku laatuhenkilö voisi
viimeinkin tulla elämääni.
Se oli kello 9:10 aamulla tiistaina.
Kello 9:55 postimies saapui
toimistooni.
Hän oli söötti, kohtelias eikä
voinut lopettaa hymyilyään kun
näki minut.
Hän alkoi vierailemaan yhä useammin
(ilman postiakin) ja pyysi minua
ulos viikon myöhemmin.
Menimme naimisiin 6 kuukautta
myöhemmin ja olemme nyt olleen
yhdessä 2 vuotta.
Mikä ihmeellinen maili se olikaan!
Rullaa vain alas,
mutta samaan aikaan
mieti joku toivomus valmiiksi. Toivo
vasta sitten kun olet
rullannut alas.
Minkä ikäinen ikinä oletkaan, on
luku minuutteina jolloin toiveesi
toteutuu. esim. olet 25-vuotias,
joten kestää 25 minuuttia
että toiveesti toteutuu.
Mutta kuitenkin jos et lisää blogiisi
tätä viestiä viiden
minuutin kuluessa, paha onni
seuraa sinua vuosia!
Kokeile!! Toivo!!!
RULLAA ALAS!

\,,/Maanantai 18.01.2010 14:53

vittu ku vetäsi hyvi
- Vanhemmat »