IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Meripäivät heinäkuun lopullaLauantai 29.07.2006 01:35

Joo-o. Olin Kotkassa vähän kyläilemässä tässä männä päivinä. Juurikin sopivasti pääsin nauttimaan myös joulusta keskellä kesää elikkäs meripäivistä. En ole kyseisissä kinkereissä vähään aikaan ollut, mutta vanhat muistot tulvivat suloisina mieleen, kun näin örveltävät ja juopuneet ihmiset Kotkan yössä. Kaiken lisäksi oli vasta torstai. Perjantaina ja lauantaina meno saattaa yltyä aika hurjaksi. Harmi kun ei pääse mukaan...epäilen että S-Market aikoo pilata mun elämän. Ei tuu kyllä onnistumaan =)

Kokossa humppaanPerjantai 23.06.2006 02:50

Aijai! Juhannus pelastui viime hetkellä. Huomenna lähdetään sekalaisessa seurueessa Joonaksen mökille pitämään hauskaa. Kävin tänään kaupassa ostamassa kaiken tarvittavan jotta voimme lähteä heti kun pääsen töistä. Sää vähän pelottaa mutta kyllä se kalja kurkusta alas katuu hyvin sisätiloissakin. Hyvää jussia kaikille!

Elämää provinssin jälkeenTiistai 20.06.2006 03:16

Oli kyllä paras festari ikinä. Täydellinen sää, mukavia ihmisiä ja erinomaista musiikkia. Ensi vuonna uudestaan. Odotus on alkanut.

LiekeissäPerjantai 16.06.2006 15:05

Korni vaihtui In Flamesiin. Ei olisi voinut kovin paljon paremmin käydä. Nyt on kaikki tarvittava ostettu, kamat pakattu ja lähtöön aikaa 15 min. Aika tulinen fiilis. Aurinkokin paistaa.
Kyllä! Mulla on kädessä lippu provinssirockiin. Tulee varmaan äärimmäisen rapea reissu. Esiintyjäkaarti on ainakin tosi hyvä. HIM:n näkee ekaa kertaa livenä ja Amorphiksella on uusi solisti. Loistavaa. Toivottavasti sää suosii eikä satu mitään hirveitä kommelluksia. Pitäis vissiin ostaa joku ruoska teltta että vois jossain nukkuakin. Ei sinne hyvää telttaa kehtaa mukaan ottaa.

School's out for summer Tiistai 06.06.2006 19:26

Yhtä pientä kurssia lukuun ottamatta kaikki tentit läpi. Ei sittenkään ihan huono päivä.
Ei tarvitse ajatella koulua ennen syyskuun alkua. Hyvää kesää kaikille!

06.06.06Tiistai 06.06.2006 03:56

"Woe to you, Oh Earth and Sea,
for the Devil sends the beast with wrath,
because he knows the time is short...
Let him who hath understanding reckon
the number of the beast
for it is a human number,
it's number is Six hundred and sixty six"
Sen verran hurja päivämäärä kyseessä, ettei
tästä mitään hyvää voi seurata...

- Vanhemmat »