IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

vois sen nimen toisinkin valita.. =))Tiistai 29.01.2008 18:01

Koirani "Huora"
Useimmiten koirille annetaan sellaisia mielikuvituksellisia nimiä, kuten
Musti tai Halli tai jotain. Minun koirani nimi on "Huora". Itse asiassa
Huora on hyvin rassaava nimi.
Tässä eräänä päivänä ulkoilutin Huoraa ja se karkasi minulta. Käytin
tuntikausia sen haeskelemiseen. Poliisi tuli kysymaan mitä ihmettä teen
niillä nurkilla neljältä aamulla. Sanoin:"Etsin Huoraani. Olen
huolissani siitä. Se pääsi pakoon hihnastaan ja on kolmetoistavuotias
eikä tunne tätä seutua." Juttu on oikeudessa ensi torstaina.

Eräänä päivänä kävin hakemassa Huoralle veromerkkiä. Virkailija kysyi
mitä haluan. Sanoin haluavani luvan Huoran pitoa varten. Hän sanoi
haluavansa myos sellaisen luvan. Selitin, että tämä Huora on oikea
koira. Hän ei ollut kiinnostunut Huoran ulkonäöstä. Yritin selittää:
"Ette nyt ymmarrä. Minulla on ollut Huora kaksivuotiaasta asti." Hän
epäili minun olleen melkoinen jätkä.

Kun päätin mennä naimisiin, kerroin papille haluavani ottaa Huoran
mukaan vihkiaisiin. Hän pyysi minua odottamaan vihkiaisten loppuun..
Vastasin:"Mutta Huora on ollut tärkeä osa minun elämääni ja
elämäntapaani on aina kuulunut Huora." Hän sanoi, ettei halua kuulla
minun yksityiselämästäni ja ettei kirkollisesta vihkimisestä tule
mitään. Sanoin kaikkien vieraiden olettavan Huoran olevan mukana.

Seuraavana päivänä tuomari vihki meidät ja sukulaiseni erotettiin
kirkosta. Otimme vaimoni kanssa koiran mukaan häämatkalle. Kun
kirjoittauduimme hotelliin, pyysin huoneen vaimolleni ja erillisen
huoneen Huoraa varten. Hän katsoi minua epäluuloisesti ja kysyi kummassa
huoneessa halusin itse nukkua. Vastasin: "Ette nyt ymmarrä. Huora pitää
minut hereillä koko yön." Hän vastasi: "Niin minutkin." Kerroin
kaverilleni esiintyneeni televisiossa Huoran kanssa. Hän ei uskonut
minua. Kerroin hänelle, etta kyseessä oli taitokilpailu ja hän
ihmetteli, miksen ollut myynyt lippuja tilaisuuteen.

Kun erosin vaimostani kinastelimme oikeudessa koiran omistusoikeudesta.
Sanoin: "Herra tuomari, minulla oli Huora ennen kuin menin naimisiin."
Tuomari kuiskasi minulle: "Niin minullakin." Kun kerroin hänelle, etta
naimisiinmenon jälkeen Huora jätti minut, hän vastasi "Niin minutkin."

Niin, olen ollut vankilassa, naimisissa, olen eronnut ja minulla on
ollut enemman huolia siitä koirasta kuin ikinä olisin uskonut. Juuri
pari päivää sitten menin ensimmäistä kertaa tapaamaan psykiatriani, joka
kysyi mistä kenkä puristaa.

Vastasin: "Huorani kuoli ja jätti minut yksin. On kuin olisin menettanyt
parhaan ystäväni ja olen nyt niin yksinäinen."

Tohtori neuvoi: "Kuules nyt, me molemmat tiedämme, ettei huora ole
miehen paras ystävä. HANKI ITSELLESI KOIRA !"

Henkinen ikä? Keskiviikko 09.01.2008 14:15

Juu kaipa tää on miljoonasti jo pyöriny mutta...
Jos sitä ei ole tehny nii sillonhan se on ihan uus juttu. =)) Siispä. Tässä tulee.

www.testimaa.com/testi.php?t=age


Oma ikä sitten tuon mukaan olis 27v.

Koittakaapa... =)

Piileekö musiikissa totuus...?Torstai 08.11.2007 12:27

Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Vastaa kysymyksiin biisin perusteella.

Mitä äitini minusta ajattelee?
Laulu: Unforgiven II
Artisti: Metallica
Kommenttisi: Paikoitellen piettää paikkansa...

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
Laulu: Guardian
Artisti: menolippu mombasaan soundtrac
Kommenttisi: Jaa a.. taitaa olla jotain epävarmuutta

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
Laulu: Vie mut minne vaan
Artisti: Yö
Kommenttisi: oliskohan jotain enteitä reissuhommista... Doubt it

Mistä muut ihmiset kadehtii minua?
Laulu: Pala rauhaa
Artisti: Klamydia
Kommenttisi: Yksin asumisen etu

Mikä auttaa tylsyyteen?
Laulu: Debi Gibson
Artisti: Raptori
Kommenttisi: oiskohan se ruohon polttelu vai toi Debi

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
Laulu: That´s the way my heart goes
Artisti: Marie Serneholt
Kommenttisi: Ilmeisesti sytän kulkee omia polkujaan.. =P

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
Laulu: Kanssas tanssin pilviin
Artisti: Yö
Kommenttisi: Eli kuolema korjaa...

Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
Laulu: Tikittävä torpedo
Artisti: Leevi and the Leavings
Kommenttisi: viittaan edelliseen kohtaan...

Elämän tarkoitus?
Laulu: Falling into fantasy
Esittäjä: Stratovarius
Kommenttisi: Ei paha.

Mitä tämän jälkeen kannattais tehdä?
Laulu: Suora kutonen
Artisti: Turo´s Hevi Gee
Kommenttisi: Hyvä kun viittii piettää ton suoran nelosenkin pihassa

Kuinka muu maailma sinut näkee?
Laulu: Älä pure mun ananasta
Artisti: Lapinlahden linnut
Kommenttisi: siihen se taitaa kiteytyä

Onko elämäsi onnellinen?
Laulu: Jouluksi kotiin
Artisti: Jani & JetSetters
Kommenttisi: niin no.. joulu yksin kotona... Go figure...

Mitä ystäväsi oikeasti ajattelevat sinusta?
Laulu: Juodaan viinaa
Artisti: Hector
Kommenttisi: Totta net sitte juoppona..

Himoitsevatko ihmiset minua salaa?
Laulu: Jäämeren tuulet
Artisti: Yö
Kommenttisi: näyttäs epätodnennäköiseltä

Kuinka teen itsestäni onnellisen?
Laulu: River
Artisti: Bruce Springsteen
Kommenttisi: Pitäs kai mennä tonne jokeen uimaan vai?

Mitä teen elämälläni?
Laulu: Rohdoksen yössä
Artisti: ?? Levy: Suomi sexiä 1
Kommenttisi: Voi kääk.. =))

Saanko ikinä lapsia?
Laulu: "Flirtaten"
Artisti: Turo´s Hevi Gee
Kommenttisi: oiskohan se sitten vahinko... =(

Kuolenko onnellisena?
Laulu: Onnenpäivä
Artisti: Jani & JetSetters
Kommenttisi: Ilmeisesti sitten kuolen.

Mikä olisi hyvä neuvo minulle?
Laulu: Anna mennä vaan
Artisti: Yölintu
Kommenttisi: Kyllä kiitos... ;)

tälleen sitten...

Tehkääpä toverit myös.. Jos tässä ei kovin totuuksia oliskaan niin oli ainakin ihan huvittavaa hommaa...

siunattu kuulovirheTiistai 06.11.2007 01:55

Hintelä miespuolinen konttorirotta meni hissiin toimistorakennuksessaan. Juuri kun ovet olivat sulkeutumaisillaan, iso musta käsi työntyi oven väliin, avasi ne ja musta mies astui hissiin.
Hän alkoi puhua "my weight is 250 pounds, i´m 2m tall and my dick is 30 cm
long." Mies ojensi kätensä ja sanoi "Turner Brown". Pikkumies menetti tajuntansa. Hän heräsi isojen kämmenten läiskähtelyyn poskillaan. Pikkumies oli vielä shokissa, "what did you say?" hän kysyi heikolla äänellä. Musta mies aloitti jälleen: "My weight is 250 pounds, i´m 2 m tall and my dick is 30 cm long." Mies ojensi kätensä ja jatkoi "Turner Brown".
"Thank god", pikkumies sanoi, "I heard you said ´turn around´!!!"
TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Se kait kuiten on näkökulmasta kiinni mikä on outoo.. =)

1. Heitän joskus pokerina jotain aivan seko juttuja ja sit ihmettelen miks mua ei ymmärretä tai mulle suututaan.
2. Huumorintajuni on joskus aika makaaberia ja usein 2mielistä.
3. Jos mulla jää kotona ruokaa yli niin saatan syöttää sen jollekin kaverille.
4. Syön makaroonilaatikon sinapilla enkä ketsupilla
5. Jossain asioissa olen pitkävihanen ja jotku unohan hetkessä

Seuravat haastan jatkoon:

Epi_XJ
Elski80
Zeda
lusmu84
Tanyah
_Sophie_

SEKSIÄ.. =)Tiistai 16.10.2007 15:54

>SEKSIN JÄLKEEN:

-OINAS: uudestaan!
-HÄRKÄ: ruokaa...
-KAKSONEN: missä
kaukosäädin on?
-RAPU: milloin pidetään
häät?
-LEIJONA: enkö ollutkin
fantastinen?
-NEITSYT: ylös,lakanat on
vaihdettava!
-VAAKA: pidin
äskeisestä,jos sinäkin
pidit?!
-SKORPIONI: hetki,etsin
avaimen ja avaan
käsirautasi.
-JOUSIMIES: soitellaan!
-KAURIS: oiskos sulla
käyntikorttia?
-VESIMIES: uusiks,mut nyt
ilman vaatteita..
-KALAT: mikä sun nimes
olikaan
Oletko kurkkuasi myöten täynnä hempeitä ystävyysaforismeja, joilla kaiken maailman sadistit tukkivat sähköpostilaatikkosi?
Ärsyttävimmät ovat vielä kuvitettuja ja tehosteilla pilattuja Powerpoint-esityksiä. Tässä kerrankin asiallinen, makeilematon ystävyysvala:

Olen aina tukenasi:

Kun olet surullinen, juotan sinut humalaan ja autan
juonittelussa sitä ihmispoloa vastaa, joka aiheuttaa sinulle huolia.


Kun tunnet tuskaa rinnassasi, nostan autosi pois päältäsi.
Vaihdoit tietysti taas kesärenkaita sen naurettavan, kahden euron
Biltemantunkin kanssa.

Kun hymyilet, tiedän, että selibaattisi on vihdoin ohi.

Kun elämä kauhistuttaa, kuvailen sinulle taukoamatta kuinka
huonosti asiat todella voisivat olla.

Kun olet hämmentynyt, käytän sinulle puhuessani yksinkertaisia
lauserakenteita ja lyhyitä sanoja.

Kun sairastat, pysyn kaukana sinusta. En halua tartuntaa.

Kun lennät pyllyllesi, en huolestu. Noin iso perse vaimentaa
iskut hyvin.

Tämä on minun ystävyysvalani. Olen sinun ystäväsi. Ystävyys on
kuin housuun kuseminen: kaikki näkevät, mitä on tapahtunut,
mutta vain sinä tunnet lämmön.

Lähetä tämä vala kymmenelle todelliselle ystävällesi.

Muista masentua, koska ei sinulla kuitenkaan ole kuin neljä ystävää.

ai nii... Maanantai 01.01.2007 02:47

Rakas päiväkirjani... HYVÄÄ UUTTA VUOTTA =D

Stressisten rukous...Lauantai 30.12.2006 15:50

STRESSISTEN RUKOUS

Anna minulle voimaa hyväksyä ne asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta
muuttaa ne asiat joita en voi hyväksyä, ja viisautta piilottaa niiden
ihmisten henkiset ruumiit, jotka olen tänään vittuillessani
listinyt, koska he ovat ottaneet minua päähän.

Ja auta minua olemaan myös varovainen toisten varpaille astumisen
suhteen,
koska voi olla, että ne varpaat ovat yhteydessä perseeseen, jota voin
joutua
huomenna nuolemaan.

Auta minua aina antamaan 100% työpanos

12 % maanantaina

23 % tiistaina

40 % keskiviikkona

20 % torstaina

5% perjantaina

Ja auta minua muistamaan....että kun minulla on todella huono päivä
ja
näyttää siltä että kaikki ihmiset yrittävät vain vittuilla
minulle, niin
tarvitsen 42 lihasta otsani rypistämiseen ja vain 4 lihasta
ojentaessani
keskisormeni ja haistattaessani heille paskat.

Aaton viihteeksi... tjtnSunnuntai 24.12.2006 18:14

Muutama
vuosi sitten kaksi tuttua oli palaamassa
illanvietosta polkupyörällä
ajaen ja kävi vastaavanlainen
dialogi:
- Jahas, toinen pois sieltä
pyöräntakaa!
- Ei täällä ole kuin yksi.
- No niin,
heti pois sieltä tai viedään pyörä
- Etu- vai
takapyörä??
Niinhän siinä sitten kävi että kaverit saivat
maijakyydin kotiin ja pyörän
hakivat seuraavana päivänä asemalta
pois.



Kaveri joutui poliisin nuhteluun oluen
nauttimisesta yleisellä paikalla.
Poliisi: "Millos oot
syntyny?"
Kaveri: "seitkytkolme"
Poliisi:
"Tarkemmin!"
Kaveri:
"TUHATYHDEKSÄNSATAAseitkytkolme"
Ja siitä sitten suoraan putkaan.
Kyllä kannatti!


Jannu ajanut vasen parkki/lyhkänen valo
pimeänä ja poliisi pysäyttänyt ja
kysellyt syytä miksi
toinen puoli pimeänä.
Tähän kaveri sanoi että juu vaihdetaan, on
vaan palanut.
Poliisi huomauttelee, että joku luulee
moottoripyöräksi.
No siitä jannu fiksuna että "luuletteko te
sitten kun toi toinen valo palaa
että siinä ajaa kaks
moottoripyörää rinnakkain?"
Naps ja voitto
kotiin.



Tuli tossa kerran... tai siis "yks kaveri"
ajo kerran "hieman"
ylinopeutta ja kuinkas ollakkaan olikin
polliisit jo kohta perässä.
Poliisi asteli vierelle ja
kysy, et tulikos äsken katottua mittaria!?!
Kaveri
siihen: Joo... on siellä viel puol tankkia.
Ja näin saatiin
aikaan hieman suurempi pikavoitto.


Kerran nuorempana
huitasin yhen savuttavan Ritmon ohi 60 alueella ja sivarit

tutkas suoran päässä...
No aattelin et josko ne ei ihan heti
kerkeis mun perään ja otin
vähä
"etumatkaa"...
Mut sieltähän ne tulla porhalsi muutaman kilsan
pääst..
vilkku+sirra yhdistelmällä perään...
No
siittä oli 2 km viel kotio niin aattelin ajella kotopihaan
asti...
Oli siinä naapureilla pällistelemistä ku ajelin 40 km/h
kylätietä ja
morjestelin grillaileville naapureille ja
siviilipoliisit
huusi "kaukovittuilijalla" että pysähtykää
tien poskeen!!!
No kotipihassa nousin autosta ja poliisit veti
poikittain meidän
pihatielle... Tulivat kysyyn että "yrititkö karkuun"
ja mä tuumasin että
kotio tulin...
Ettei
tarvis ruuhkasen tien lairalla asioita levitellä..
No sit ne
kysy
"Haluakko johonki sivummalle asioita selvittämään ettei
kotipihas tarvi"
johon meikäläinen "Mitäs pojilla oikein on
mielessä kun mua sivummalle ootte
viemäs... pysytään vaan
näkösällä" ...
NO, ei ne tykänny
homohuumorista...
Filmiltä näyttivät mun ajon ja hyvältä
näytti...
Kaikki päiväsakot sain mitä opiskelijalle voi
antaa...



Kaveri oli liikenteessä hieman
pakoputkivammaisella välineellä, eli
pakosarjan jälkeen pääsi kaikki
kaasut vapauteen.
Poliisi siitä sit pysäyttään,
kävelee
ikkunalle ja kysyy: "Taitaa olla putkessa
reikä?"
Tähän kaveri: "Joo, muuten se olis
tankoo!"
Ja pikavoiton kanssa
kotiin...



Seuraava herra pysäytettiin ylinopeudesta,
konstaapeli käveli taas ikkunalle
(kuten niillä tapana
on).
Kaveri veivaa ikkunaa auki, ja poliisi heti
moittii:
"Tuli ajettua hieman ylinopeutta"
jätkä
katteli sekunnin ihmeissään, ja vastas "Mulle on käynyt joskus
ihan
samalla lailla"
ja veivas röyhkeesti ikkunan
kiinni.



Meikäläiselle tultiin joskus valittaan kun
auto oli parkissa tienvierellä
perä
menosuuntaan...
Setä ehdotti hienovaraisesti josko käännettäis
auto toisinpäin.
Minä siihen että, antaa olla vaan
renkaillaan...



Kaveri oli ajanu 100 alueella 100 ja
tuli 80 alue, mutta kaveri jatko
satasta. No poliisit
tietenkin pysäytti ja tuli kysymään pahana
että "Osaatkos
lukea!"
Johon kaveri vastasi hymyillen: "Kyllä, kuinka voin
auttaa?"
Virkavallan halventamisesta
sakot!



Entinen työkaveri ajoi talvella
mutkaista/jäistä tietä ihan maltillisesti ja
talvikeli
kuitenkin yllätti ja kaveri veti penkkaan. No siinä kun
hetken
yritti autoaan pois penkasta niin kuinka ollakaan
maija kaartaa paikalle!
No poliisit siinä moralisoi että "Sitä on
tultu vähä lujaa?" johon kaveri
että "Eiku ihan
rauhallisesti ajelin, oli vaan niin pirun
liukasta!"
Siihen poliisit: "Niimpä niin..."
No
poliisit auttoi kaverin penkasta ja muistutti vielä että "Katsotaan
nyt
jatkossa niitä nopeuksia, että pysyt tiellä"
Kaveri
jäi vielä tien varteen ja veti tupakan.
Kun kaveri jatkoi matkaa
niin kilometrin päässä olikin tuttu
maija
penkassa!!!
Kaveri TIETENKIN pysähtyi ja sanoi
että "Sitä on tultu vähä lujaa vai?"
(näin hyvä
kuittauspaikka tulee vain kerran elämässä) No oli siinä

poliiseillakin hauskaa ja tuumasivat vaan että "No olihan täälä nyt
saatanan
liukasta!"
Yksissä tuumin sitten punnasivat
maijan tielle ja meno jatkui, ei sakkoja.


- Vanhemmat »