IRC-Galleria

Körvilien kaupungin suuren torin laidalla on korkea torni. Se on koko kaupungin korkein rakennus. Sen seinillä ei ole yhtään ovea tai aukkoa, ainoastaan aivan huipulla on yksi ikkuna, joka antaa merelle päin. Sanotaan, että tuota tornia asuu ikivaimo, joka vangittiin satoja vuosia sitten torniin. Vaimon sanotaan murhanneen lapsensa ja juoneen näiden veren saadakseen ikuisen elämän. Kylän vanhimmat kuitenkin vangitsivat naisen ja lukitsivat ovettomaan, portaattomaan torniin elämään yskin ikielämäänsä.

Sattui päivä, jolloin veljekset Galus ja Qulus eksyivät illan pimetessä kaupungin torille. He löivät vedon, että se joka ei uskaltaisi kiivetä torniin istuisi häpeälankulla torin laidalla koko seuraavan päivän.

Molemmat tarttuivat toimeen ja alkoivat kiivetä tornin tiiliseinää ylös. Pojat olivat kiipeilleet seinillä ja kaillioilla koko nuoruutensa ja kuin oravat he kiipesivät suoraa tornin seinää kohti korkeuksia.
Aikansa noustuaan he lopulta pääsevät tirnin huipulle. Huipulta näkyy pohjoisessa aina merelle asti ja etelässä näkyy kolme vuorenhuippua; Valkoinen vuori, Musta vuori sekä Kultavuori. He katsoivat auringon laskua tornin katolta ja puhelivat niitä näitä.

Yhtäkkiä tornin ikkunasta kuului ääntä, kuin naurahdus. Pojat pelästyivät hieman, mutta rohkaistuaan itsensä he päättivät ottaa asiasta selvää. He kapusivat katolta ikkunan kohdalle ja heilauttivat itsensä sisään. Huone oli pimeä ja pölyinen. Hämähäkin verkkoja roikkui kattokruunusta ja tuoleista ja tauluista. Pojat eivät nähneet mitään, mikä olisi äänen aiheuttanut. Mikään ei liikkunut.

Galus huomasi hetken päästä suuren meikkipöydän, jonka ääressä istui tumma hahmo liikkumatta. Se näytti tuijottavan tyhjin harmaantuneeseen ja pölyn peittämään peiliin kuin tarkastellen itseään. Pojat hiipivät lähemmäksi. Qulus kurkisti hahmon kasvoja. Ne olivat naisen kasvot. Ne olivat harmaat ja iho oli kiristynyt luiden ympärille. Silmät olivat kiinni.

”Häivytään täältä”, Galus sanoi ja kääntyi kohti ikkunaa. Ikkunan edessä seisoi kolme lasta harmaissa pölyisissä vaatteissaan. Galus säikähti ja kiljahti. Qulus kääntyi ja huomasi lapset ikkunan edessä. Hän perääntyi, mutta kaatui suoraan kuihtuneen naisen syliin.

”Älkää lähtekö”, naisen ääni sanoi ja sen silmät aukesivat. ”Pienet lapseni tarvitsevat leikkikavereita.”

Galus huudahti ja syöksyi kohti ikkunaa tönäisten lapset tieltään. Qulus riuhtaisi itsensä irti naisen syleilystä ja ryntäsi Galusin perään. Galus pudottautui ikkunan reunalta, tarttui seinään sen alapuolella ja kipusi nopeasti alas.

”Selvisimme!” Galus sanoi. ”Äläkä ikinä kerro tästä kenellekään, Qulus, lupaa se!” Vaan Qulusia ei näkynyt. Hän ei ehtinyt ikkunaan vaan vanha nainen oli tarttunut häneen kesken hypyn. Galus juoksi minkä jaloistaan kerkesi suoraan kaupungin satamaan ja nousi ensimmäiseen lähtevään laivaan. Hänen sanotaan seilanneen meriä vanhaksi asti yrittäen unohtaa tuon illan.

Mutta joka ilta, auringonlaskun aikaan, satojen vuosien ajan, tornin ikkunasta kuuluu lasten leikkiä. Tarkkakorvaiset voivat kuulla neljän lapsen äänet tulevan ylhäältä tornista.